Asukasosallisuuden pienavustus
Kaupunginhallitus myöntää vuosittain asukasosallisuuden avustuksia.
Avustuslajit ovat:
1. Yleisavustus muiden kuin kaupungin ylläpitämien asukastilojen ylläpitämiseen ja toiminnan koordinointiin
2. Toiminta-avustus asukasosallisuutta parantavien rakenteiden ja menetelmien kehittämiseen
3. Pienavustus edellisten avustuslajien mukaisten uusien, alkavien tai kertaluonteisten hankkeiden toteuttamiseen. Pienavustushakemukset käsitellään saapumisjärjestyksessä.
Asian käsittelyn eteneminen
Avustusten hakijoina voivat olla rekisteröidyt yhteisöt, kuten asukas/kaupunginosayhdistykset, muut yhdistykset, säätiöt, osuuskunnat, sosiaaliset yritykset, asukastaloja hallinnoivat pysäköintiyhtiöt ja muut yritykset, sikäli kun avustettava toiminta on yleishyödyllistä ja kohdistuu Helsingin kaupungin asukkaisiin. Yritysmuotoisiin hakijoihin sovelletaan kaupungin yleisiä ohjeita.
Pienavustuksia voivat hakea myös rekisteröitymättömät toimijat kuten kaupunginosaliikkeet ja erilaiset toimintaryhmät.
Pienavustuksia voi hakea ympäri vuoden tai niin kauan kuin avustusmäärärahaa riittää.
Myönnettävät pienavustukset ovat enintään 3 000 euroa.
Näin haet avustusta
- Aloita asiointi avustukset.hel.fi-palvelusta.
- Tunnistaudu palveluun.
- Täytä sähköinen avustushakemus.
- Lähetä valmis hakemus tai tallenna lomake luonnoksena. Huomaa, että liitteet eivät tallennu hakemusluonnoksen mukana.
- Voit seurata hakemuksen käsittelyä asiointikansion Tapahtumat-kohdasta.
Asian eteneminen:
- Pienavustusten myöntämisestä päättää ensisijaisesti viestintäjohtaja viranhaltijapäätöksenä.
- Myönnetty avustus maksetaan hakijayhteisön pankkitilille.
- Avustusta saa käyttää vain myönnettyyn tarkoitukseen, ja sen käytöstä on annettava selvitys kaupungille.
- Ilmoita kaupungille viipymättä avustuksen käyttöön vaikuttavista merkittävistä muutoksista (kanslia.avustukset[at]hel.fi)
Voimassaoloaika
Lähetetty hakemus on voimassa, kunnes päätös on tehty. Uusi samaan tarkoitukseen tehty hakemus korvaa vanhan.
Lisätiedot
Helsingin kaupungin avustuksia haetaan sähköisen palvelun kautta. Poikkeuksellisesti hakemuksen voi toimittaa kirjaamoon. Kuoreen merkitään vastaanottajaksi Helsingin kaupungin kirjaamo, PL 10, 00099 Helsingin kaupunki.
Anni Raitaniemi, projektisuunnittelija
040 358 8793
anni.raitaniemi@hel.fi(Linkki avaa oletussähköpostiohjelman)